Yli miljoona yhteyttä paljasti jotain, mitä suomalainen urheiluseuratoiminta ei ole nähnyt
Suomalaisessa urheilussa ajatellaan usein, että suuri harrastajamäärä tarkoittaa vahvaa urheilukulttuuria.
2140 suomalaisen urheiluorganisaation rakenteellinen analyysi kertoo kuitenkin jotain muuta.
Urheiluseurojen liiton aineisto näyttää, ettei suomalainen seurakenttä toimi yhtenä järjestelmänä. Se rakentuu useista erilaisista toimintalogiikoista, joita johdetaan usein samoilla oletuksilla, mittareilla ja tavoitteilla.
Samalla data haastaa useita urheilun vakiintuneita “totuuksia”.
Suuri harrastajamäärä ei automaattisesti tarkoita laatua.
Kaikki lajit eivät rakennu samalla logiikalla.
Eikä saavutettavuus näytä aineistossa siltä kuin julkisessa keskustelussa usein oletetaan.
Juuri tästä Urheiluseurojen Liitto syntyi.
Ei mielipiteestä vaan datasta.
Urheiluseurojen liitto syntyi, koska suomalainen urheilu ei ole nähnyt itseään
Urheiluseurojen liiton (USL) taustalla on vuosien tutkimus-, kehitys- ja pilotointityö, jossa rakennettiin Urheiluseura 2.0 -ajattelua, digitaalista arviointia sekä relationaalista yhteisöanalyysiä osana Yhteenkuuluvuudesta hyvinvointia -kokonaisuutta.
Keskeinen kysymys oli yksinkertainen:
Voidaanko suomalaisesta seuratoiminnasta rakentaa jatkuvasti päivittyvä, vertailukelpoinen ja rakenteellinen tilannekuva ilman raskasta hallintoa?
Kun aineisto alkoi muodostua, myös ongelma tuli näkyväksi.
Suomalainen seurakenttä ei näyttänyt yhdeltä yhtenäiseltä järjestelmältä. Se näyttäytyi useina erilaisina toimintalogiikkoina, joita johdetaan usein samoilla oletuksilla ja mittareilla.
Ensimmäistä kertaa seuratoimintaa voidaan tarkastella rakenteena — ei pelkkinä suoritteina
USL:n tärkein pääoma on data.
Tällä hetkellä USL-ekosysteemiin yhdistyy:
– yli 1 800 yhdistystä ja yhteisöä
– yli 50 000 nimeltä tunnistettua toimijaa
– yli miljoona toimijoiden välistä yhteyttä
– 2140 organisaation rakenteellinen analyysi useista eri lajeista
Määrää kiinnostavampi havainto liittyy siihen, mitä aineisto alkaa näyttää, kun seuratoimintaa tarkastellaan yhteisöjen ja verkostojen kautta.
Suurin harha suomalaisessa urheilussa: kuvittelemme kaikkien seurojen toimivan samalla logiikalla
Kuten jo alussa mainittiin, 2140 organisaation rakenteellinen tarkastelu tuotti poikkeuksellisen havainnon.
Aineistosta tunnistettiin neljä erilaista toimintalogiikkaa:
– 7 % kansainvälisen tason urheiluseuroja
– 12 % erikoistuneita organisaatioita
– 16 % kehityshakuisia organisaatioita
– 65 % paikalliseen liikuntaan ja yhteisöllisyyteen rakentuvia jäsenyhdistyksiä
Tällä on suuri merkitys sille, miten suomalaisesta urheilusta puhutaan ja miten sitä johdetaan.
Jos lähes kaksi kolmasosaa seuratoiminnasta rakentuu yhteisöllisyyden, osallistumisen ja paikallisen liikunnan ympärille, mutta keskustelu painottuu lähes yksinomaan kilpailullisen huippu-urheilun logiikkaan, tarkastelemmeko koko järjestelmää vai vain sen näkyvintä osaa?
Mitä jos suomalainen urheilu mittaa kasvuaan väärin?
Urheilussa elää vahva oletus, jossa suurempi harrastajamäärä tuottaa automaattisesti enemmän laatua ja kansainvälistä menestystä.
Aineisto ei tue tätä yksiselitteisesti.
Kun organisaatiomäärä, alueellinen kattavuus ja pelaajakehityksen laatutekijät yhdistettiin samaan tarkasteluun, lajien väliset erot olivat huomattavia. Mainitsemme esimerkkejä:
Jääkiekko näyttäytyi aineistossa suhteellisen tehokkaana kehitysympäristönä organisaatiomäärään nähden.
Salibandy näyttäytyi suurena volyymina, mutta erilaisella laatuprofiililla.
Hiihdolla oli lähes täydellinen alueellinen peitto, mutta kansainvälinen laatu rakentui toisella logiikalla.
Havainto ei kerro, mikä laji tekee asiat “oikein”.
Data osoittaa, että volyymi ja vaikuttavuus eivät ole sama asia.
Oletukset loppuvat siellä, missä data alkaa
Myös keskustelu saavutettavuudesta näyttää aineistossa monimutkaisemmalta kuin usein oletetaan.
Kun organisaatioaineisto yhdistettiin Tilastokeskuksen Paavo-aineistoon, kaikilla tarkastelluilla lajeilla havaittiin enemmän seuroja lähiöalueilla kuin korkean koulutus- ja tulotason alueilla.
Samalla lajien välillä havaittiin merkittäviä eroja siinä, kuinka voimakkaasti ne painottuvat erilaisiin toimintaympäristöihin.
Esimerkiksi:
– hiihto näyttäytyi tarkastelussa vahvasti lähiövetoisena
– pesäpallo ja ammunta painottuivat samansuuntaisesti
– salibandy näyttäytyi aineistossa vähiten lähiövetoisena lajina
Johtopäätös ei ole, ettei saavutettavuudessa olisi ongelmia.
Johtopäätös on, ettei suomalainen urheilukeskustelu voi enää rakentua pelkkien oletusten varaan.
Rakenteellinen data muuttaa keskustelua
Jokainen seura vahvistaa koko seurakentän ääntä.
USL:n tavoitteena ei ole tuottaa lisää raportteja raporttien vuoksi.
Tavoitteena on rakentaa ensimmäinen yhteinen, jatkuvasti päivittyvä tilannekuva suomalaisesta seuratoiminnasta.
Yksittäinen seura ja laji näkee oman toimintansa sekä kokonaisuutensa. Vasta yhdistetty aineisto näyttää rakenteet, joita yksittäinen toimija ei voi nähdä yksin.
Siksi jäsenyys ei ole tässä liitossa pelkkä hallinnollinen jäsenyys.
Yhteisödiagnostiikka on ensimmäinen askel.
Kun seura päivittää oman tilannekuvansa ja perustietonsa, se ei kehitä vain itseään. Se vahvistaa samalla koko suomalaisen seurakentän yhteistä tietopohjaa.
Mitä enemmän seuroja liittyy mukaan, sitä tarkemmin voidaan tunnistaa:
– missä syntyy osallistumista
– ketkä rakentavat yhteisöjä
– miten pelaajapolut muodostuvat
– missä saavutettavuuden esteet syntyvät
– millaiset rakenteet ennustavat kestävää kehitystä
– miten seuratoiminnan yhteiskunnallinen vaikuttavuus rakentuu
Kyse ei siis ole vain datasta.
Kyse on siitä, millä tiedolla suomalaisesta seuratoiminnasta tehdään päätöksiä tulevaisuudessa.
Ja juuri nyt tuo keskustelu on vasta alkamassa.