Jäsenyyden muodot
USL jäsenyys voi toteutua eri tavoin sen mukaan, kuinka aktiivisesti seura haluaa hyödyntää omaa tilannekuvaansa, jakaa havaintojaan, osallistua yhteiseen toimintaan ja olla mukana vaikuttamassa seurakentän tulevaisuuteen.
Jäsenenä seura tuo yhteiseen rakenteeseen oman kokemuksensa, tilannekuvansa ja näkökulmansa seuratoiminnan arjesta. Samalla seura pääsee hyödyntämään rakennetta, jossa tätä tietoa voidaan jäsentää, vertailla ja käyttää oman toiminnan kehittämisessä, viestinnässä, kumppanuuksissa ja vaikuttamistyössä.
Jäsenyys on vastavuoroinen suhde. Mitä aktiivisemmin seura osallistuu yhteisen tilannekuvan ja vaikuttamistyön rakentamiseen, sitä laajemmin se voi hyödyntää yhteisiä näkymiä, osallistua vaikuttamiseen ja saada näkyvyyttä USL sekä sen sidosryhmien alustoilla.
Jäsenyyden muodosta riippumatta USL toimintaperusta on kaikille sama: seura ei liity mukaan arvioitavaksi, vaan oman tietonsa rakentajaksi, hyödyntäjäksi ja osaksi urheiluseurojen yhteistä vaikuttamistyötä.
Kannattajaseura
Vaikuttajaseura
Kannattajaseura osallistuu USL toimintaan tuomalla mukaan oman seuransa tilannekuvan, kokemukset ja kehittämisen näkökulmat. Seura on mukana rakentamassa yhteistä ymmärrystä siitä, mitä urheiluseurojen arjessa tapahtuu ja millaisia tarpeita seurakentällä on.
Kannattajaseura tuo yhteiseen työhön:
- oman yhteisödiagnostiikkaan perustuvan tilannekuvan
- havaintoja oman seuran arjesta, vahvuuksista ja kehittämistarpeista
- kokemusta siitä, miten seuratoiminta rakentuu omassa toimintaympäristössä
- näkökulmia yhteiseen keskusteluun ja seurakentän ilmiöiden tunnistamiseen
Jäsenyyden kautta kannattajaseura pääsee hyödyntämään:
- omaa yhteisödiagnostiikkaan perustuvaa tilannekuvaa
- vertailutietoa seuran seutukunnasta
- yhteistä kieltä seuratoiminnan tarkasteluun
- jäsenmateriaaleja, julkaisuja ja viestinnän tukiaineistoja
- yhteisiä tapaamisia, keskusteluja ja tilaisuuksia
Kannattajaseuran rooli sopii seuralle, joka haluaa tehdä oman yhteisönsä tilanteen näkyväksi, hyödyntää tietoa johtamisen ja kehittämisen tukena sekä olla mukana rakentamassa urheiluseurojen yhteistä ymmärrystä.
Vaikuttajaseura osallistuu USL toimintaan kannattajaseuraa laajemmin. Se on mukana yhteisen tilannekuvan tulkinnassa, kehittämisteemojen suuntaamisessa, vaikuttamistyön valmistelussa ja liiton päätöksenteossa.
Vaikuttajaseura tuo yhteiseen työhön:
- oman seuran tilannekuvan ja siitä nousevat keskeiset havainnot
- aktiivista osallistumista yhteisiin keskusteluihin ja työryhmiin
- näkökulmia kannanottojen, aloitteiden ja vaikuttamistyön valmisteluun
- kokemuksia siitä, miten yhteisödiagnostiikan tietoa hyödynnetään seuran arjessa
- valmiutta toimia esimerkkinä tiedolla johtavasta ja vaikuttavuutta näkyväksi tekevästä seurasta
Jäsenyyden kautta vaikuttajaseura pääsee hyödyntämään:
- laajempia näkymiä seurakentän yhteisiin ilmiöihin
- systeemisen tason vertailutietoa
- välineitä avustusten, kumppanuuksien ja vaikuttavuuden perusteluun
- mahdollisuutta osallistua työryhmiin, keskusteluihin ja kehittämisteemoihin
- osallistumista kannanottojen, aloitteiden ja vaikuttamistyön valmisteluun
- vahvempaa roolia yhteisen tilannekuvan tulkinnassa ja hyödyntämisessä
- äänioikeutta USL kokouksissa sääntöjen mukaisesti
- mahdollisuutta osallistua hallitustyöskentelyyn ja liiton luottamustehtäviin
- näkyvyyttä seurojen yhteisen vaikuttamistyön edelläkävijänä
Vaikuttajaseuran rooli sopii seuralle, joka haluaa oman kehittämistyön lisäksi olla aktiivisesti mukana rakentamassa urheiluseurojen yhteistä ääntä ja vaikuttamassa siihen, miten seuratoimintaa ymmärretään, tuetaan ja kehitetään tulevaisuudessa.
Tässä kuvattavat jäsenyyden muodot kuvaavat osallistumisen tapaa. Viralliset jäsenluokat määräytyvät Urheiluseurojen Liiton sääntöjen mukaan.
Jäsenyyden hinnoittelu
Urheiluseurojen Liiton käynnistysvaiheessa seuroilta ei peritä erillistä liiton jäsenmaksua. Seuran kustannus muodostuu yhteisödiagnostiikan toteutuksesta.
Yhteisödiagnostiikan tekninen toteutus tehdään USL hyväksymän arviointi- ja teknologiakumppanin, DBI Solutionsin, avulla. Hinta perustuu arviointialustan käyttöön, seuran kokoon, arvioinnin laajuuteen ja valittuun toteutustapaan. Tarkka kustannus käydään aina seuran kanssa läpi ennen arvioinnin käynnistämistä.
USL tehtävä on varmistaa, että yhteisödiagnostiikasta syntyvä tieto kytkeytyy jäsenseurojen omaan kehittämiseen, yhteiseen tilannekuvaan ja urheiluseurojen vaikuttamistyöhön.
Kannattajajäsenyys
Vaikuttajajäsenyys
Kannattajajäsenyys perustuu kertaluonteiseen alkukartoitukseen ja matalan kynnyksen osallistumisen malliin. Seura muodostaa yhteisödiagnostiikan avulla oman tilannekuvansa ja liittyy osaksi USL yhteistä tietopohjaa.
Kannattajajäsenyys antaa seuralle lähtöpisteen oman toiminnan tarkasteluun, seutukuntatason vertaiskontekstiin ja keskeisten kehittämisnostojen hyödyntämiseen.
Vaikuttajajäsenyys perustuu pitkäjänteisempään tilannekuvatyöhön. Se mahdollistaa seuran kehityksen seuraamisen, ajantasaisemman vertailutiedon ja laajemman osallistumisen USL yhteiseen vaikuttamistyöhön, päätöksentekoon ja seurakentän yhteisen suunnan rakentamiseen.
Vaikuttajajäsenyyden tarkka lisenssimalli määritellään seuran kanssa erikseen.
Jäsenyyden hinnoitteluperusteet määräytyvät Urheiluseurojen Liiton ja hyväksytyn arviointi- ja teknologiakumppanin yhteiseen sopimukseen. Lisätietoa perusteista antaa USL.
USL pidättää oikeudet muuttaa jäsenyyden hinnoittelua sääntöjensä mukaisesti.