Norjan viimeaikainen menestys jalkapallossa on nostanut jälleen esiin tutun kysymyksen: miten suhteellisen pieni urheilumaa pystyy rakentamaan kansainvälisesti kilpailukykyisen joukkueen?
Keskustelu kääntyy helposti tähtipelaajiin, valmennukseen ja kansallisiin järjestelmiin. Yksittäisen maan mallin kopioimista kiinnostavampaa olisi kuitenkin tarkastella niitä ympäristöjä, joissa urheilijat kehittyvät ennen kansainväliselle huipulle nousemista.
Suomalaisessa keskustelussa etsitään usein uutta valtakunnallista ratkaisua. Urheiluseurojen Liiton näkökulmasta lähtökohdan pitäisi olla toinen:
Mitä seurat itse tavoittelevat, mitä ne tietävät toiminnastaan ja millaisen tehtävän ne tunnistavat suomalaisen urheilun kokonaisuudessa?
Kunnianhimoa tarvitaan. Sitä ei kuitenkaan pidä sekoittaa kohtuuttomuuteen. Huippu-urheilua ei rakenneta kasvattamalla loputtomasti harjoitusmääriä, kustannuksia ja perheiden vastuuta tai kaventamalla osallistujajoukkoa mahdollisimman varhain.
Tarvitsemme kunnianhimoisia mutta inhimillisesti, yhteisöllisesti ja taloudellisesti kestäviä kehitysympäristöjä.
Tätä ajattelua kutsumme kohtuuden ekonomiaksi.
Laatu ei edellytä varhaista ulossulkemista
Kohtuuden ekonomia tarkastelee laajan osallistumisen, urheilijakehityksen ja huippu-urheilun suhdetta. Sen lähtökohta on, etteivät laaja osallistuminen ja korkean urheilullisen tason tavoittelu ole toistensa vastakohtia.
Ensin on mahdollistettava pääsy laadukkaaseen toimintaan. Myöhemmin eteneminen voi perustua osaamiseen, ponnisteluun, sitoutumiseen ja soveltuvuuteen.
Huippu-urheilu ja siihen tähtäävä toiminta tarvitsee valintoja, mutta niiden perusteiden pitäisi olla avoimia ja yhteisesti ymmärrettäviä. Olennaista on myös tuottaa tietoa, jonka avulla päätösten perusteita ja vaikutuksia voidaan arvioida myöhemmin lajiriippumattomasti.
Kohtuullisuus ei siis tarkoita vaatimustason laskemista, vaan korkean vaatimustason rakentamista kestävällä tavalla.
Volyymi ei yksin tuota kansainvälistä kilpailukykyä
USL:n lajivertailu osoittaa, ettei suuri organisaatiomäärä yksin takaa vahvaa kansainvälistä urheilijakehitystä.
Jääkiekossa tarkasteltuja organisaatioita on 164 ja vuosien 2020–2025 maajoukkuevalintoihin ja -edustuksiin perustuva kansainvälisen näkyvyyden indeksi 450. Salibandyssä vastaavat luvut ovat 648 ja 208, hiihdossa 451 ja 74, suunnistuksessa 315 ja 94, pesäpallossa 169 ja 90 sekä golfissa 127 ja 62.
Vertailu ei ole lajien paremmuusjärjestys eikä indeksi mittaa esimerkiksi hyvinvointivaikutuksia, yhteisöllisyyttä, harrastamisen laatua tai toiminnan resursseja. Se nostaa kuitenkin esiin olennaisen kysymyksen:
Miksi joissakin ympäristöissä toiminnan volyymi muuttuu kansainväliseksi kilpailukyvyksi ja toisissa ei?
Luvut näyttävät, missä eroja on. Niiden taustaa on etsittävä muun muassa seurojen johtamisesta, toimijoiden jatkuvuudesta, yhteistyöstä, olosuhteista ja niistä rakenteista, joissa urheilijan kehittyminen tapahtuu.
Valtakunnallinen data näyttää eroja. Seurojen oma tieto auttaa ymmärtämään niitä.
Pelaajakehitys tapahtuu useissa ympäristöissä
Kinnusen (2025) opinnäytetyössä tarkasteltiin yli 8 300:aa jääkiekon ja jalkapallon maajoukkuevalintaa sekä yli 600:aa kotimaista ja ulkomaista seuraa vuosina 2011–2024.
Tulokset osoittivat merkittäviä seurakohtaisia eroja. Vain rajallinen joukko seuroja näyttäytyi vahvana sekä nuoruusvaiheen että myöhemmän huipputason pelaajakehityksessä.
Kaikkien seurojen tehtävä ei kuitenkaan ole tuottaa kansainvälisen tason pelaajia. Juuri siksi seuran oman tehtävän tunnistaminen on tärkeää.
Aineistossa myös ulkomaisten seurojen osuus kasvoi myöhemmässä huippuvaiheessa. Tämä muistuttaa siitä, ettei urheilijan kehitys tapahdu yhden organisaation sisällä.
Seuravaihto ei silti ole automaattisesti etenemistä. Pelkkä siirtymien määrä ei kerro kehitysympäristön onnistumisesta. Olennaisempaa on ymmärtää, miksi siirtymiä tapahtuu ja mitä urheilijoiden kehityksessä tapahtuu niiden jälkeen.
Tämäkin on tiedolla johtamisen kysymys.
Kunnianhimoinen seura tuntee oman tehtävänsä
Urheilussa kunnianhimo kohdistetaan helposti urheilijaan tai valmentajaan. Kunnianhimoisen seuran pitäisi kysyä samaa myös itseltään:
Mitä realistisesti tavoittelemme? Millainen kehitysympäristö olemme? Missä olemme hyviä?
Kaikkien seurojen ei tarvitse tavoitella samaa.
USL:n aiempi seurakentän analyysi on osoittanut, että suomalaiset urheiluseurat toimivat hyvin erilaisilla tavoitteilla ja toimintalogiikoilla. Vain osa painottuu vahvasti kilpailulliseen urheiluun ja kansainväliseen pelaajakehitykseen. Suuri osa rakentaa ennen kaikkea paikallista osallistumista, liikuntakulttuuria ja yhteisöllisyyttä.
Yksi tehtävä ei ole toista arvokkaampi.
Paikallista osallistumista rakentava seura, alueellinen kehitysympäristö ja kansainväliseen huippuun tähtäävä seura voivat kaikki olla omassa tehtävässään kunnianhimoisia.
Olennaista on tunnistaa oma tehtävä ja pystyä osoittamaan, kuinka siinä onnistutaan.
Seuran oma tieto on myös edunvalvontaa
Seuran oma tieto voi tehdä näkyväksi esimerkiksi toimijoiden jatkuvuutta ja sitoutumista, urheilijoiden pysyvyyttä ja siirtymiä, keskeyttämisen kohtia sekä yhteisen suunnan toteutumista.
Kun seura pystyy osoittamaan oman tehtävänsä, toimintansa ja siinä syntyvän arvon, se saa samalla vahvemman tietopohjan keskusteluihin kuntien, lajiliittojen, rahoittajien ja kumppaneiden kanssa. Seurojen oma tieto on siksi myös edunvalvontaa.
USL:n tehtävänä ei ole määritellä seuroille yhtä oikeaa toimintamallia, ratkaisua tai seuraavaa siirtymää. Liitto kokoaa seurojen tuottamaa vertailukelpoista ja ajassa toistuvaa tietoa yhteiseksi tilannekuvaksi. Kun useiden seurojen tieto yhdistetään, voidaan tehdä näkyväksi erilaisia kehitysympäristöjä, niiden muutosta sekä tarvitsemia resursseja ja toimintaedellytyksiä.
Seurat eivät ole vain tiedon kohteita tai käyttäjiä. Ne ovat tiedon rakentajia.
Huippua ei pidä rakentaa millä tahansa hinnalla
Suomalainen urheilu ei tarvitse yhtä oikeaa seuramallia.
Se tarvitsee seuroja, jotka tuntevat oman tehtävänsä ja uskaltavat tavoitella siinä korkeaa laatua.
Kohtuuden ekonomia rakentaa vaihtoehdon, jossa laadukas toiminta mahdollistetaan mahdollisimman laajasti, urheilullinen eteneminen perustuu läpinäkyvämpään tietoon ja kehitysympäristöt kestävät inhimillisesti, yhteisöllisesti ja taloudellisesti.
Kyse on siitä, pystymmekö rakentamaan korkean vaatimustason niin hyvin, ettei matkalla tarvitse hukata ihmisiä, osaamista tai seurayhteisöjen voimavaroja.
Se voi alkaa siitä, että seurat määrittelevät itse, millaisia ympäristöjä ne haluavat rakentaa ja niiden oma tieto näyttää, missä syntyy laatua ja mitä toimintaympäristöissä tarvitaan seuraavaksi.
Huippu rakentuu urheiluseuroissa. Siksi myös urheilua koskevan tiedon, kehittämisen ja päätöksenteon pitää alkaa nykyistä vahvemmin seuroista.
Lähteet
Kinnunen, A. 2025. Urheilujohtamisen yhteys kansainväliseen pelaajakehitykseen: Suomalaisten seurojen arviointi palloilulajeissa vuosina 2011–2024. Haaga-Helia ammattikorkeakoulu..
USL Data 2026. Lajien organisaatiovolyymin, alueellisen levinneisyyden ja maajoukkuevalintoihin ja -edustuksiin perustuvan kansainvälisen näkyvyyden analyysit.
USL Data, 2026.
Kinnunen, A. 2025